Päiväni Effetillä

 Ensimmäinen viikko Effetillä on takana päin. Ajattelin kertoa tyypillisestä päivästäni toimistolla, jotta minunkaltaiseni, jotka ovat suhteellisen tietämättömiä alasta, saisivat käsityksen viestintätoimiston hektisestä arjesta ja siitä, mitä siellä tehdään. Opiskelen digitaalista markkinointia SASKY:ssä ja tulin Effetille parin viikon mittaiselle harjoittelujaksolle, jotta näkisin hieman, minkälaista tämä työ oikeasti on. Harjoittelun aikana päivitän yrityksen Facebook-sivua ja blogia, mutta muuten olen tarkkailemassa silmä kovana ammattilaisia työn touhussa.
Saavun toimistolle joka aamu klo 9 maissa. Effetillä on keväisin kiireistä aikaa, joten toimistolla näppäimistöt sauhuavat jo, kun saavun töihin. Kiireestä huolimatta pääsin aloittamaan piinapenkin ja ensimmäisenä vuorossa oli graafinen suunnittelija Tiina. Aamukahvin jälkeen, sopivan hetken tultua aloitimme ja Tiinan kanssa juttua kyllä riitti! Graafinen suunnittelu on hyvin monipuolinen ala ja oli mielenkiintoista kuulla ajatuksia pitkän uran tehneeltä ammattilaiselta. Juttutuokion jälkeen aloin kirjoittaa haastattelua puhtaaksi ja suunnitella sen rakennetta. Piinapenkistä voitte lukea lisää Ajankohtaista-osiosta, löydätte linkin myös Effetin Facebook-sivuilta.
Pääsin ilokseni päivän aikana kurkistamaan julkaisun alla olevaa verkkosivustoa, joten näin vilaukselta, miten homma toimii verhon toisella puolella. Näin, miten sivustoa on rakennettu ja mitä erilaisia työkaluja WordPress pitää sisällään ja miten niitä voidaan hyödyntää sekä, miten sivustolle syötetään sisältöä. Opiskelujeni aikana tullaan perehtymään verkkosivujen luomiseen, joten oli hienoa nähdä jo nyt, minkälainen maailma se oikein on, sillä en ole ennen nähnyt vastaavaa.
Salaatin ja somettamisen jälkeen minulta kysyttiin, olenko koskaan leikannut videoita Adoben Premiere Pro:lla. En ole, joten pääsen joku päivä seuraamaan videoiden kuvaamista ja leikkaamista, kun kiire tästä hellittää. Sivusta seuraajan roolissa on mahtavaa päästä näkemään monenlaisia tehtäviä, joita toimistolla tehdään ja silmät suurina niitä seuraankin, jotta saan kaiken mahdollisen irti tästä kokemuksesta.
Päivän päätteeksi sain seurata vielä uutiskirjeen tekoa eli miten sitä rakennetaan ja mitä työkaluja voidaan käyttää sisällön syöttämiseen. Sain kuulla myös lehden taittamisesta kokonaisuudessaan ja olen päässyt myös seuraamaan prosessia käytännössä, sillä sisällöntuottaminen ja taittaminen ovat täällä arkipäivää. Kiireestä päätellen töitä kyllä riittää ja niitä tehdäänkin melkein herkeämättä!Kello 16 päiväni päättyi ja vuorossa oli reipas kävelymatka rautatieasemalle. Tällainen oli minun päiväni Effetillä!
Junassa pohdin ideoita blogia varten ja minun päiväni-teema tuli mieleen ja tässä tämä nyt on lyhykäisyydessään. On todella mielenkiintoista seurata, mitä kaikkea Effetillä häärätään ja edessä on vielä toinen viikko intensiivistä tarkkailua ja oppimista. Toivottavasti tästä on iloa myös muille alasta kiinnostuneille aloittelijoille.
– Ninni

Käytämme evästeitä tarjotaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen sivustollamme. Lue lisää

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close