Harjoitteluni on loppusuoralla, joten on aika jättää hyvästit blogin puolella. Hyppy tuntemattomaan kannatti ja takana on kaksi hektistä viikkoa, jotka avasivat silmiäni juuri niin kuin pitikin. Tulin Effetille seuraamaan toimiston vilskettä kahdeksi viikoksi, jotta näkisin, millaiselle alalle olen suuntaamassa. Kuten Päivin piinapenkin yhteydessä mainitsin, paljon on jo nähty, mutta paljon on vielä nähtävää ja opittavaa. Tarkoitus oli tosiaan pääsääntöisesti seurata toimiston arkea ja tutustua alaan paremmin. Kirjoitin aiemmin blogiin minun päivästäni Effetillä ja hyvin pitkälti sama kaava toistui melkein päivittäin, mutta uudet ja ihmeelliset asiat vain vaihtuivat. Harjoitteluni aikana pääsin tuottamaan sisältöä blogiin ja yrityksen Facebook-sivuille, joka oli hyvin miellyttävää puuhaa. Tekemällä sitä oppii ja pitäähän se paikkansa tässäkin tapauksessa. Kaikkea ei opita koulunpenkillä, vaan käytäntö tulee useimmiten suoraan työpaikalta.
Piinapenkit, jotka eivät nimestään huolimatta olleet niin raakoja, mihin niiden alkuperäinen tarkoitus viittaa, olivat mielenkiintoisia ja opettavaisia. Oli yllättävää kuulla, miten monen polku on ollut alun perin täysin erilaisilla urilla kuin se, mihin on lopulta päädytty. Alat ja suunnitellut urat ovat voineet vaihtua hyvinkin radikaalisti. Oli myös rohkaisevaa huomata, että alalle voi tulla montaa eri polkua pitkin. Hyvä tieto itselleni ja varmasti monelle muulle suuntaa etsivälle. Piinapenkit löytyvät Ajankohtaista-osiosta ja Hybridiviestintä Effet Oy:n Facebook-sivuilta. Käy tutustumassa viestinnän kumppaniisi!
Olen erittäin kiitollinen, että pääsin tutustumaan Effetin väkeen ja siihen, mitä he täällä päivittäin tekevät. Heillä oli kärsivällisyyttä ja intoa perehdyttää minua alaan. Yksikään päivä ei ollut samanlainen, mikä oli piristävää ja mukavan vaihtelevaa. Lähden yhtä kokemusta rikkaampana eteenpäin.
Yksi piinapenkki on vielä tulossa, joka julkaistaan alkuviikosta ja haluankin päättää tämän kirjoituksen Sirpan kannustaviin sanoihin: ”Ei ole mikään katastrofi, jos ei heti tiedä, miksi haluaa isona tulla. Kaikesta, mitä opiskelee, on hyötyä työelämässä. Kaikki erilaiset työtehtävät opettavat ja antavat arvokasta kokemusta. Ja elämä kantaa. Oma paikka löytyy kyllä.”
– Ninni
#effet #viestinnänkumppanisi #oivallammeosaamisesi
Käytämme evästeitä tarjotaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen sivustollamme. Lue lisää
The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.