Kun mummo kutsuu karjaa yöllä rappukäytävässä, naapureilla on vitsit vähissä.
Ei ole vanhaksi tulemista, on anopillani tapana sanoa. Tokaisu tuli mieleeni yleisötilaisuudessa, jossa käsiteltiin ikääntyneiden asukkaiden pärjäämistä taloyhtiössä. Aihe on äärimmäisen tärkeä, ja siitä olisi syytä lyödä rumpua nykyistä enemmän. Korjausvelan kasvun ohella asukkaiden ikääntyminen on nimittäin taloyhtiöiden suurimpia haasteita.
Tilaisuudessa ikääntyvien asumisen tarpeita käsiteltiin esteettömyyden, kotihoidon palvelujen saatavuuden ja gerontologian näkökulmasta.
Eniten ajattelemisen aihetta antoi geronomin puheenvuoro. Kun hän kysyi yleisöltä, kuinka monella on lähi- tai tuttavapiirissään muistisairas henkilö, kaikki taisivat viitata. Muistisairaudet ovat suomalaisten kansantauti siinä missä sydän- ja verisuonitauditkin, ja niitä on erilaisia. Alzheimer on se tunnetuin.
Geronomi painotti, että muistisairaudet eivät kuulu normaaliin ikääntymiseen. Ikä ei siis tee väistämättä höppänäksi. Muistisairauksille on useita neurologisia syitä, ja muistisairauteen voi nuorikin sairastua. Suomessa on lähes 200 000 muistisairasta. Joka päivä sairastuu 36 suomalaista.
Muistisairaita asuu myös naapureinamme. Ja siitä ne ongelmat alkavat, jos on uskominen tilaisuudessa puhumisen vauhtiin päässyttä yleisöä. Kuulimme tositarinoita, joissa dementikkoja oli milloin löydetty taloyhtiön kylmässä saunassa kylpemästä, milloin harhailemasta porrashuoneissa. Päällimmäisenä tunteena salissa poreili kiukku mokomasta käytöksestä.
Tarinoita kuunnellessa anopin sanat palautuivat mieleeni. Luoja varjele muistisairauteen sairastumasta. Jos sairastun, toivottavasti saan hoivaa ja ymmärrys on siihen mennessä kasvanut. Ja lempeys.
Henkilökohtaisesti illan tärkein opetus oli se, että muistisairaan puheita ei pidä koko ajan oikoa. Jos vanhus esimerkiksi kertoo puhelleensa kauan sitten kuolleen läheisensä kanssa, voi sanoa ystävällisesti: hän oli sinulle varmasti hyvin rakas ihminen.
Käytämme evästeitä tarjotaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen sivustollamme. Lue lisää
The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.