Kauneus on katsojan silmässä – myös visuaalisessa viestinnässä

Ihminen havainnoi ympäröivää maailmaa kaikilla aisteillaan, mutta kaikista eniten informaatiota sisäistämme näkökyvyn kautta. Myös muistot muodostuvat usein ennen kaikkea visuaalisten havaintojen pohjalta. Vaikutuksen tekevät visuaaliset viestit jättävät siksi herkästi pysyvän muistijäljen.

Visuaaliseen ilmeeseen panostaminen voi parhaimmillaan olla yrityksen valttikortti, joka lisää tunnistettavuutta, auttaa erottumaan kilpailijoista ja rakentaa yhtenäistä brändiä. Onnistuneen visuaalisen viestinnän luominen ei kuitenkaan ole aina ihan helppoa.

Jokainen lukee kuvaa omalla tavallaan

Ihmisaivojen tapa käsitellä visuaalista informaatiota on monimutkainen ja salamannopea. Visuaalisiin viesteihin yhdistyy aivoissamme tunteita, tulkintoja, mielikuvia ja muistoja, joista emme aina itse ole edes tietoisia. Visuaalista viestintää suunnitellessa tämä on niin mahdollisuus kuin myös haaste.

Jokainen meistä katsoo visuaalista viestintää, kuten yrityksen logoa tai asiakaslehden kuvitusta, omasta näkökulmastaan. Esimerkiksi kirkkaat päävärit ovat yhden silmään voimakkaita ja iloisia, toiselle ne tuovat mieleen sirkusteltan. Kukkakuosi herättää yhdelle mielikuvia herkkyydestä ja keveydestä, toisen mielessä ne yhdistyvät isoäidin pitsipöytäliinoihin ja rimpsumekkoihin.

Makuja on yhtä monta kuin ihmisiäkin

Meillä kaikilla on myös omat mieltymykset sen suhteen, mikä näyttää hyvältä ja mikä ei. Yksi tykkää modernista tyylistä, toinen perinteisestä. Kolmas nauttii maanläheisistä sävyistä, neljäs haluaa säväyttää neonväreillä. Yrityksen sisällä voikin olla hyvin erilaisia näkemyksiä siitä, millaisilla visuaalisilla elementeillä yrityksen toimintaa pitäisi kuvata.

Henkilökohtaisten mieltymysten lisäksi asiaan voi vaikuttaa oma ammattiasema yrityksessä. Esimerkiksi pakettiauton teippauksia suunnitteleva graafikko saattaa keskittyä lähinnä brändin rakentamiseen, mutta pakettiautoa käyttävälle kuljettajalle auto on ennen kaikkea jokapäiväinen työkalu. Siinä missä graafikko saattaa haluta luoda leikkisän ja humoristisen teippauksen, kuljettajalle voi olla tärkeämpää, että auto näyttää asialliselta ja ammatti-identiteettiin sopivalta.

Erilaiset näkökulmat ovat rikkaus

Yksikään mieltymys tai näkökulma ei ole sen oikeampi kuin toinen. Sen vuoksi visuaalista viestintää suunnitellessa on tärkeää ottaa erilaiset näkökulmat huomioon.

Visuaalisten elementtien valinta ei pitäisi myöskään jäädä pelkästään makuasioiden tasolle. Parasta on, jos visuaalinen ilme kumpuaa yrityksen arvoista, tavoitteista ja brändistä. On hyvä pohtia tarkasti, mitä visuaalisilla viesteillä halutaan saavuttaa. Näin vältytään siltä, että visuaaliset valinnat jäävät vain mutu-tuntuman varaan. Osaava viestinnän ammattilainen on tässä oivallinen apu.

Yhtä lailla tärkeää on se, että visuaalista ilmettä suunnitellessa myös työntekijöiden ääni pääsee kuuluviin. Visuaalisen ilmeen ei tulisi olla ylhäältä alaspäin annettua vaan jotakin sellaista, jonka jokainen työntekijä voi ottaa omakseen. Uutta logoa, värimaailmaa tai muuta visuaalista viestintää suunnitellessa voi esimerkiksi tarjota henkilökunnalle tilaisuuden kommentoida muutamaa vaihtoehtoa tai äänestää suosikkiaan.

Tiina Lautamäki

Graafinen suunnittelija

Käytämme evästeitä tarjotaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen sivustollamme. Lue lisää

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close