TVA KOTIHETKIÄ LOKAKUU 2015. Tampereen Vuokra-asunnot Oy:n omistama Polvikatu 5 on talovanhus täynnä elämää. Kaupunki sykkii satavuotiaan rakennuksen ympärillä, junat kolistelevat ohi, soitto soi asunnoissa ja lapset leikkivät idyllisellä sisäpihalla.
Polvikatu viitosen satavuotisjuhlia vietettiin elokuussa 2015. Ihan varmoja komean kiinteistön rakennusvuodesta ei olla, mutta juhlien ajankohta oli valittu hyvin; Juhannuskylässä saatiin juhlia lempeän lämpimässä kesäillassa.
– Täällä asuu tosi tyytyväisiä, iloisia ihmisiä. Tässä talossa on hyvä asua, asukasvaltuutettu Tarja Tetri tiivistää asukkaiden tunnelmat.
Hän siteerasi juhlapuheessaan vuonna 1996 ilmestynyttä Moroa.
– Lehden mukaan vanha leskirouva päätti piruuttaan lahjoittaa tämän kiinteistön kaupungille, koska kenelläkään yksityisellä ei olisi ollut varaa teettää vanhan talon vaatimaa isoa remonttia. Kaupunki otti kiinteistön haltuunsa ja saneerasi sen kuntoon vuonna 1996. Nyt talossa asuu kaksitoista perhettä ja TVA pitää meistä ja kiinteistöstä hyvää huolta.
Polvikatu viiden satavuotishistoriikki oli puettu laulun muotoon. Sen esittivät talon asukkaiden Kari Hellstenin ja Kari Seppälän muodostama Duo Karikko. Laulu muistuttaa kuinka talo on selviytynyt niin kansalaissodasta kuin nousukauden purku-uhastakin.
– Tähän taloon kuuluu musiikki, kaikissa juhlissa ja tapahtumissa on aina soitettu. Tällä hetkellä kolmen perheen isännällä on oma orkesteri. Talosta löytyy säveltäjiä, sanoittajia ja soittajia, ja asunnoista kantautuu kauniita säveliä, Tarja Tetri kertoo.
Tampereen Vuokra-asunnot Oy:n tervehdyksen juhlaan toi isännöitsijä Anne Gadd.
– TVA haluaa lämpimästi kiittää asukkaita, jotka ovat hoitaneet talon asioita hyvässä yhteistyössä meidän kanssamme ja huolehtineet viihtyvyydestä ja yhteisöllisyydestä. Tämä on todella idyllinen keidas keskellä kaupunkia, Gadd kehuu.
Juttu on julkaistu Tampereen Vuokra-asunnot Oy:n Kotihetkiä-asukaslehdessä 1/2015, jonka voit lukea täällä. Hybridiviestintä Effet vastaa lehden sisällöntuotannosta ja ulkoasusta.
Käytämme evästeitä tarjotaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen sivustollamme. Lue lisää
The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.