Tampereen seudun työväenopisto

LÄHTÖKOHTA: Tampereen seudun työväenopisto on perustettu vuonna 1899. Se on Suomen vanhin kansalaisopisto ja yksi Suomen suurimmista opistoista. Tampereen kaupungin ylläpitämänä vapaan sivistystyön oppilaitoksena Tampereen seudun työväenopisto järjestää vuodessa noin 70:ssä eri opetuspaikassa yli 2000 kurssia, joille osallistuu yli 15 000 yksittäistä opiskelijaa, yhteensä yli 30 000 kurssilaista.

Opistolla oli tarve viestiä kurssiensa monipuolisuudesta ja -muotoisuudesta. Talouksiin jaettavan kurssiesitteen lisäksi kaivattiin myös muunlaista opiston kurssitarjontaa esittelevää viestintämateriaalia.

RATKAISU: Liikkuvan kuvan avulla pystytään kertomaan asioista lyhyesti, ytimekkäästi ja mielenkiintoa herättävästi. Effet toteutti opistolle esittely- ja sisältövideoita neljälle eri taiteenalalle – kuva-, sana-, teatteri- sekä käsityön taide. Niissä kerrottiin eri-ikäisille ihmisille tarjolla olevasta kurssitoiminnasta. Videot toteutettiin videopalvelusopimuksella, jolloin julkaisurytmistä saatiin säännöllinen.

MUUTA: Palvelusopimuksen lisäksi Effet on toteuttanut työväenopistolle referenssivideoita. Niissä oman tarinansa ovat päässet kertomaan niin nuoret kuin vanhat opiskelijat rehtoreita ja opettajia unohtamatta. Lisäksi taiteenperusopetuksen ilmoittautumiseen liittyen valmistettiin aiheesta kertova lyhytvideo.

Vuosi 2024 on Tampereen seudun työväenopistolle 125-vuotisen historian juhlavuosi. Sen kunniaksi koostettiin juhlavideo, jossa Effetin kuvaamaan uudempaan materiaaliin yhdistettiin tarinaan sopivasti opiston historiakuvia. Juhlavideo julkaistiin opiston juhlavuoden sivustolla, ja se on herättänyt runsaasti positiivista kiinnostusta Tampereen seudun työväenopiston historiaan ja nykypäivään.

”Video on saanut paljon kiitosta!”

”Työväenopiston 125-vuotisjuhlavuoden kunniaksi valmistui opiston historiaa ja nykyisyyttä esittelevä video. Siinä hyödynnettiin tehokkaasti arkistomateriaaleja ja jo kuvattuja sisältöjä”, kertoo Tampereen työväenopiston viestintäsuunnittelija Anna-Katariina Maksimoff.

”Yhteistyö sujui mutkattomasti, ja Effet perehtyi sisältöihimme ja toimialaamme huolellisesti. Video on saanut paljon kiitosta!”

Sivistyksen ihmeitä vuodesta 1899

Käytämme evästeitä tarjotaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen sivustollamme. Lue lisää

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close