Lapland Hotels Tampere

Lähtökohta: Lapland Hotels Tampere tarjoaa vierailleen mahdollisuuden nauttia Lapin elämyksellisyydestä keskellä kaupungin sykettä. Laadukkaan majoittumisen lisäksi tavoitteena on tuoda esiin etenkin hotellin kokous- ja ruokailuvaihtoehtoja. Hotellin uusitun Kero-saunatilan mahdollisuudet niin kokous- kuin juhlakäyttöön halutaan tehdä tunnetuksi paikallisille yrityksille ja muille asiakkaille. Kero on hotellin ylimmässä kerroksessa sijaitseva tyylikäs sauna- ja juhlatila, josta aukeaa upea näkymä yli kaupungin. Ravintola Dabbal puolestaan tarjoaa lounaan lisäksi herkullisen ja monipuolisen ruokalistan ilta-aikaan Laplandin tunnelmassa pistäytyville.

Lapland Hotels Tampere haluaa kehittää näkyvyyttään sosiaalisen median kanavissa ja lisätä tunnettavuuttaan niin paikallisten kuin Tampereella vierailevienkin keskuudessa. Erityisesti halutaan muistuttaa hotellin ja sen ravintolan Dabbalin sijainnista aivan Tampere-talon naapurissa.

Ratkaisu: Lapland Hotels Tampere solmi kanssamme palvelusopimuksen, jonka puitteissa Lapland saa kanaviinsa säännöllisesti ja aktiivisesti sisältöjä eri kohderyhmille. Sosiaalisen median päivityksissä olemme käyttäneet erityisesti lyhytvideoita kerronnan välineenä. Keron parvekkeella kuvaamallamme lyhytvideolla näkyy miltei koko Tampere kattojen korkeudella. Videon julkaisu ajoitettiin samaan hetkeen, kun Tampere julistettiin maailman Saunapääkaupungiksi.

Useilla lyhytvideoilla on tuotu esiin hotellivieraille tarjolla olevia palveluita niin hotellissa kuin lähialueellakin. Lisäksi käytössä ovat olleet livevideot, joilla on markkinoitu Lapland Hotels Tampereen erilaisia erikoistapahtumia. Sosiaalisessa mediassa julkaistut kilpailut ovat saaneet laajaa näkyvyyttä ja sitouttaneet some-seuraajia Laplandin viestinnän pariin.

Muuta: Palvelusopimukseen liittyen olemme tiiviisti mukana Lapland Hotels Tampereen markkinoinnin suunnittelussa ja toteutuksessa. Säännöllistä yhteydenpitoa asiakkaisiin hoidetaan mm. uutiskirjeiden avulla.

 

 

“Helppoa, joustavaa ja tuloksia tekevää yhteistyötä”

“Yhteistyömme on luontevaa ja ennen kaikkea tehokasta. Sekä ravintolamme Kitchen Bar & Dabbalin että sauna- ja kokoustila Keron tunnettavuus ovat lisääntyneet merkittävästi sosiaalisessa mediassa”, sanoo Lapland Hotels Tampereen hotellinjohtaja Janne Mönkkönen.

“Effet tuntee toimialamme sekä alueemme ja pystyy näin tarjoamaan meille jatkuvasti uusia ideoita digitaaliseen viestintään ja markkinointiin.”

“Yhteistyömme on helppoa, joustavaa – ja mikä parasta – tuloksia tekevää”, Mönkkönen toteaa.

Käytämme evästeitä tarjotaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen sivustollamme. Lue lisää

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close