Tämä blogi kannattaa lukea
Omista toimittajaopinnoista on jo aikaa, mutta se ilahduttaa, että Tampereen yliopistosta ja alkuvaiheen työelämäharjoitteluista ammennetut opit vielä muistaa! Tosin… tekeekö niillä enää mitään?
Otsikot esimerkiksi olivat arvotavaraa ja erityisen kriittisessä tarkastelussa, ennen kuin pääsivät julkisuuteen.
Otsikon oli ytimekkäästi kerrottava uutinen tai asia, alkukappaleen kiteytettävä olennainen. Tekstin piti olla hyvää suomea, vetävää, etevää, oikein ja objektiivista. Hienoa, jos se vielä avasi uusia näkökulmia tai – kuten tutkiva journalismi – pystyi paljastamaan epäkohtia tai väärinkäytöksiä. Jutun luettuaan tiesi maailmasta jotain enemmän, vaikka olisi ollut kriittinenkin.
Lukijan aikaa ja aivoja arvostettiin.
Vanhat opit palautuivat ajatuksiin Helsingin Sanomissa julkaistusta Anna-Sofia Bernerin pakinasta ”Tämä mies ehtii tosi paljon”. Jos aikanaan otsikon piti kertoa tärkein asia, nyt se – siis tämä klikkiotsikko – piilottaa sen, jopa niin, ettei asiaa aina löydy itse jutustakaan. No, ennen digilehtiä ja sosiaalisen median kulttuuria tuollaiset otsikot eivät olisi olleet teknisesti edes mahdollisia, mutta eivät ne olisi menneet läpi laadullisestikaan. Harmittaa, että ne ovat mahdollisia nyt.
Toki tiedän, miksi näitä otsikoita nykyään tehdään. Sumea markkinointi kutittaa uteliaisuutta – tai paremminkin halua tirkistää tämän asian sisään. Luukusta voi sitten ponnahtaa kysymys, tässäkö tämä oli.
