PIRKANMAAN KIINTEISTÖVIESTI MARRASKUU 2015. Pirkanmaan Jätehuollosta kuuluu hyviä uutisia: Jätemaksut alenevat ja taloyhtiöt saavat maksuttoman lasin- ja metallinkeräyksen.
Tammervoiman hyötyvoimala alkaa vuoden 2016 alusta tuottaa sekajätteistä sähköä ja kaukolämpöä. Onkin yhä tärkeämpää, että hyötyjätteet saadaan materiaalikiertoon, sillä metalli ja lasi eivät tuota energiaa, vaan kuormittavat voimalaa aivan turhaan. Sen sijaan oikein lajiteltuna ne kiertävät uusien tuotteiden raaka-aineeksi.
– Olemme määrätietoisesti rakentaneet materiaalivirtojen hallintaan perustuvaa jätehuoltojärjestelmää, jossa omistajakuntiemme 430 000 asukasta ovat tärkeässä roolissa. Ilman innokkaita lajittelijoita järjestelmä ei toimisi, Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n toimitusjohtaja Harri Kallio muistuttaa.
Pirkanmaan Jätehuolto haluaa tehdä hyötyjätteiden lajittelusta entistä houkuttelevampaa. Siksi yhtiö tarjoaa biojätekeräyksessä mukana oleville taloyhtiöille lasin- ja metallinkeräysastiat sekä niiden tyhjennykset. Oletuksena on, että yhä useampi asukas lajittelee hyötyjätteet, jos niitä ei tarvitse kuljettaa kotipihaa kauemmaksi. Ahkera lajittelu on myös taloyhtiön etu, sillä mitä vähemmän jätettä päätyy sekajäteastiaan, sen edullisemmaksi kiinteistön jätehuolto tulee.
Mutta minne uudet jäteastiat sijoitetaan, jos jätepisteessä on jo nyt ahdasta?
– Neuvontamme auttaa mitoittamaan oikein taloyhtiön kaikkien astioiden koon, määrän ja tyhjennysvälin, ja samalla tulee optimoitua myös kiinteistön jätehuollon hinta, Harri Kallio sanoo.
Yksi vaihtoehto on tilata yhteiset lasin- ja metallinkeräysastiat naapurikiinteistön kanssa
Vuosi 2016 tuo muitakin hyviä uutisia. Suurin osa jäteastioiden tyhjennyshinnoista laskee, eivätkä maksut nouse missään kunnassa.
Hintojen laskuun on useampia syitä. Pirkanmaan jätekuljetuksiin on saatu keskitetyllä kilpailutuksella tehokas logistiikka ja sen tuoma kustannushyöty on siirtynyt suoraan asukkaille.
Lisäksi yhtiö on tehnyt pitkäjänteisiä jätteenkäsittelyinvestointeja, joista suurin on Tarastenjärvelle valmistuva Tammervoiman hyötyvoimala. Vuoden vaihteessa alkava sekajätteiden energiahyödyntäminen pitää jätteiden käsittelykustannukset kohtuullisina.
Koko juttu on luettavissa Kiinteistöliitto Pirkanmaa ry:n julkaiseman Pirkanmaan Kiinteistöviestin numerosta 3/2015. Hybridiviestintä Effet vastaa lehden sisällöntuotannosta ja ulkoasusta.
Käytämme evästeitä tarjotaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen sivustollamme. Lue lisää
The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.