MM-kulta siintää Jauhojärven silmissä

Sami Jauhojärven, 33, pitkä hiihtoura sai upean huipennuksen Sotshin olympialaduilla, kun hän voitti Iivo Niskasen kanssa kultaa parisprintissä. Seuraava tähtäin on asetettu tuleviin Falunin MM-kisoihin, Jauhojärvi kertoo Tampereen Autotalo Laakkosen asiakaslehdessä.
Falunissa Jauhojärvi tavoittelee 50 kilometrin yhteislähdön kultamitalin lisäksi menestystä myös viestissä. Se on toinen hänen päämatkoistaan MM-kisoissa.

Lapin miehenä tunnettu ”Musti” muutti kesällä Rovaniemeltä Lahteen. Jauhojärven vaimo sai luokanopettajan viran Kärpäsen koulusta ja pariskunnan 2,5-vuotiaalle Oiva-pojalle löytyi hoitopaikka aivan uuden kodin vierestä.

Kilometrejä kertyy

Paikkakunnan vaihdoksella ei ollut juurikaan vaikutusta olympiavoittajan harjoitusohjelmaan.

– Muuttopäätös syntyi helposti. Nykypäivänä on otettava työ vastaan, jos sellaista tarjotaan. Minulle on periaatteessa sama, missä osoitteeni on, sillä olen vuodesta 200–250 vuorokautta maajoukkueen mukana eri puolilla maailmaa.

– Osa matkoista lennetään, mutta aika paljon istutaan autossakin. Parhaina aikoina mittariin tuli noin 45 000 kilometriä vuodessa, mutta nykyisin se on noin 25 000 kilometrin tasolla, Sami Jauhojärvi laskee.

VW Tiquan vie perille

Tällä hetkellä menopelinä on Volkswagen Tiquan, jonka kyydissä on mestarinkin mukava istua.

– Auto tuntuu tosi hyvältä. Varsinkin nelivedosta on iloa tuolla pohjoisessa, jossa lunta saattaa yhtäkkiä tulla 20 senttiä. Neliveto on näppärä ominaisuus. Tässä autossa minulla on ensimmäistä kertaa myös automaattivaihteisto.

– Kaikkein tärkein ominaisuus autolle on kuitenkin luotettavuus. Pitää voida luottaa siihen, että autolla pääsee perille. Minulle tärkeää on myös tila. Kun pakkaan 30 kilon laukut, 30–40 paria suksia ja 6–7 sauvat kyytiin, ihan pikkuautolla ei niitä kuljeteta, ”Musti” naurahtaa.

Juttu on julkaistu Tampereen Autotalo Laakkosen asiakaslehdessä 2/2014. Hybridiviestintä Effet vastaa lehden sisällöntuotannosta ja ulkoasusta.

Käytämme evästeitä tarjotaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen sivustollamme. Lue lisää

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close