Kotilinnasäätiötä kehitetään yhdessä asukkaiden kanssa

KOTILINNALEHTI 2017. Kotilinnasäätiö sai vuosi sitten uuden toiminnanjohtajan, Atanas Aleksovskin. Hän on muuttanut säätiön toimintakulttuuria entistä asukaslähtöisemmäksi. Aleksovski uskoo sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja hänelle on tärkeää saada asukkaiden ääni kuuluviin.
Atanas Aleksovskin ensimmäinen vuosi Kotilinnasäätiön toiminnanjohtajana alkaa olla takana. Tekemistä on riittänyt ja työpäivät ovat venyneet, mutta Aleksovski on viihtynyt tehtävässään.

– Teen tätä työtä sydämellä. Haluan olla vaikuttamassa siihen, että tamperelaisille ikäihmisille on tarjolla kohtuuhintaisia, turvallisia ja viihtyisiä vuokra-asuntoja.

Tuloksia onkin jo syntynyt, parhaillaan esimerkiksi suunnitellaan Ranta-Tampellan Kotilinnaa. Uudisrakentamista on luvassa myös Kotilinnasäätiön nykyisten kiinteistöjen naapuriin Sulkavuoressa, Pappilanpuistossa ja Hervannassa. Lisäksi vanhoja kiinteistöjä korjataan ahkerasti.

Suoraa ja rehellistä puhetta

Uusi toiminnanjohtaja on tullut asukkaille tutuksi, sillä hän osallistuu aktiivisesti asukaskokouksiin ja vapaamuotoisempiinkin tapahtumiin. Aleksovski aikoo kiertää kentällä jatkossakin. Hän haluaa olla helposti lähestyttävä ja rohkaisee asukkaita soittamaan kännykkäänsä, jos tulee asiaa.

– Asukkaiden kanssa keskusteleminen on minulle mieluisaa ja kaikki palaute erittäin tärkeää. Olen iloinen siitä, että voimme puhua suoraan ja rehellisesti, Aleksovski sanoo.

Aleksovski kävi asukkailla kylässä

Aleksovski on tehnyt mittavan asuntotarkastuskierroksen eli käynyt henkilökohtaisesti katsomassa onko Kotilinnan asukkailla ja asunnoissa kaikki kunnossa. Kierrettävää riitti, sillä asuntoja on noin 1 700. Vastaanotto oli hyvä.

– Ihmiset ovat tykänneet jutella kasvotusten, kertoa näkemyksiään ja toiveitaan. Pidän saamaani palautetta todella arvokkaana. Pystyn sen kautta kehittämään säätiön toimintaa asukkaiden näkökulmasta.

Hybridiviestintä Effet vastaa Tampereen Kotilinnasäätiön julkaiseman Kotilinnalehden sisällöntuotannosta ja ulkoasusta. Lehti jaettiin maaliskuussa 2017 Tampereella 88 300 talouteen. Voit lukea koko jutun ja tutustua lehteen täällä.

Käytämme evästeitä tarjotaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen sivustollamme. Lue lisää

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close