Viestintätiimimme on saanut uutta nuorekasta vahvistusta, kun Jenna Auranaho aloitti lokakuun alussa sisällöntuottajan työt Effetillä. Jennan tehtäviin kuuluvat asiakkaidemme viestinnällisten sisältöjen suunnittelu ja toteutus sekä oman viestintämme kehittäminen.
Jenna on oululaislähtöinen media-alan moniosaaja. Hän kuvailee itseään helposti lähestyttäväksi, lämpimäksi persoonaksi, jolla on terävä pää ja hyvä huumorintaju.
Oulun ammattikorkeakoulussa media-alaa opiskellut Jenna valmistui journalismin suuntautumislinjalta keväällä 2021. Hän on tehnyt jo opiskelujen aikana sekä valmistumisensa jälkeen monipuolisesti erilaisia media- ja viestintäalan töitä. Eniten kokemusta Jennalle on kertynyt toimittajan töistä, joten kynä pysyy siis tällä tekijällä kädessä. Myös visuaalisuus on vahvasti mukana sisällöntuottajamme arjessa. Valokuvien lisäksi häneltä syntyvät tarvittaessa myös videosisällöt.
– Olen innoissani päästessäni osaksi Effetin ammattitaitoista tiimiä, jossa saan olla mukana mielenkiintoisissa projekteissa. Odotan innolla uuden oppimista, mutta myös sitä, että pääsen jakamaan omaa osaamistani ja luomaan asiakkaille heidän tarpeitaan vastaavia, innovatiivisia sisältöjä, Jenna kertoo.
Effetin tiimi toivottaa Jennan lämpimästi tervetulleeksi porukkaamme!
Käytämme evästeitä tarjotaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen sivustollamme. Lue lisää
The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.