Effet jatkaa kummilapsensa tukena

Effet jatkaa monivuotista perinnettään osoittaen asiakkailleen ja yhteistyökumppaneilleen lähetettävien joulukorttien ja -tervehdysten sijaan varoja World Vision -kummityttönsä Partishan elinolojen parantamiseen.
Vuoden 2017 aikana kummien osoittamilla varoilla on koulutettu hoshangabadilaisten perheiden äitejä huolehtimaan paremmin perheidensä hygieniasta ja terveellisestä ruokavaliosta. Heille on muun muassa opetettu, miten kasvatetaan perheelle oma vihannesviljelmä. Tänä vuonna erityisenä kohderyhmänä ovat lisäksi olleet raskaana olevat naiset, joita on käyty säännöllisesti tukemassa heidän kotioloissaan.

Kummityttömme Partisha on nyt 11-vuotias. Kummien tuella hänellä on ollut mahdollisuus käydä koulua ja oppia uusia asioita. Kylän lapsille on pystytty varmistamaan turvallinen ympäristö leikkiä ja liikkua ikäistensä seurassa. Taide- ja keramiikkapajoissa Partisha on päässyt kehittämään luovuuttaan. Kotioloissa Partishan päivittäisiin tehtäviin kuuluu muun muassa veden kantaminen. Koulun lisäksi hän viettää aikaansa kylän muiden lasten kanssa leikkien ja urheillen. Liikunta on yksi Partishan suurimmista intohimoista.

Kummityttömme iloisten kuulumisten myötä haluamme toivottaa Hyvää ja Rauhallista Joulua sekä Menestyksekästä Uutta Vuotta 2018 kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme!

Käytämme evästeitä tarjotaksemme sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen sivustollamme. Lue lisää

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close