Jalkapallon kärkinimet mukana Valkeakosken cup-viikonlopussa

Klo 12.15 | 22.08.2015
MAALIPOTKU ELOKUU 2015. Respect Suomen Cupin finaali pelataan Valkeakosken Tehtaan kentällä 26. syyskuuta. Vuodesta 1955 järjestetyn kilpailun 60-vuotistapahtuma tuo jalkapallon kaupungin keskiöön koko viikonlopun ajaksi, sillä finaalin ympärille on järjestetty monenlaista oheisohjelmaa.

Juuso Waldenin aikanaan Suomeen tuoma cup-malli täyttää siis pyöreitä vuosia. Sen kunniaksi finaali pelataan idean syntylähteillä Valkeakoskella. Finaalitunnelman nostatus alkaa jo perjantaina, jolloin Haka järjestää huippu-urheilua ja sen rahoitusta koskevan vaikuttajaseminaarin.

Illalla kaikki kynnelle kykenevät voivat aloittaa finaalivalmistelut Hotelli Waltikassa järjestettävässä Yllätysten yössä. Luvassa on kokemuksia, joista vain harvoin pääsee osalliseksi…

Finaalipäivä alkaa Tehtaan kentällä pidettävillä junioreiden harjoituksilla. Kaikkien määräaikaan mennessä joukkue- tai ryhmälipun lunastaneiden kesken arvotaan palkinnoksi nuorten maajoukkuevalmentaja Jarkko Wissin vetämät harjoitukset. Lisäksi voittajille on luvassa pääsy uimahalliin sekä lounas.

Keskustassa tapahtuu

Lauantaina cup-tapahtuma näkyy Koskikaran liikekeskuksessa. Aamupäivällä voi käydä myös tutustumassa piirin juhlanäyttelyyn Suomen Jalkapallomuseossa.

Ottelutapahtumat alkavat ennen varsinaista cup-finaalia pelattavalla Regions Cupin finaalilla klo 12.30.

Cup-finaalien jälkeen meno yltynee villiksi Tehtaan kentällä alkavilla Oktoberfest-juhlilla ja illan pimetessä jälkipelit jatkuvat kaupungin ravintoloissa.

Vaikuttajat jalkautuvat Valkeakoskelle

Ottelu kerää myös ison joukon lajin päättäjiä Valkeakoskelle. Piirijohtajat ja piirien puheenjohtajat pitävät oman kokouksensa tapahtuman yhteydessä ja Tampereen piiri järjestää erillisen valmentajaseminaarin. Liiton eri kutsuvierastilaisuuksissa on vaikuttajia niin lajin sisältä kuin sidosryhmistäkin. Isäntinä toimivat muun muassa puheenjohtaja Pertti Alaja sekä suomifutiksen suuret lähettiläät Jari Litmanen ja Sami Hyypiä.

Uutta yleisöennätystä Tehtaan kentällä ei saada aikaiseksi, sillä Hakan ja Reippaan välistä finaalia vuonna 1963 seurasi peräti 14 052 katsojaa. Koskilaisten 1–0-voittomaalin viimeisteli muuten Esko Malm, joka on itseoikeutettu vieras viikonlopun tapahtumissa.

Tehtiksellä on tällä hetkellä 3 300 istumapaikkaa ja tavoitteena on saada jokainen penkki täyteen. Seisomapaikoille mahtuu sen lisäksi vielä koko joukko yleisöä. Tavoitteena on rakentaa tästä juhlafinaalista upea karnevaali, joka jää Suomen Cupin historiaan yhtenä hienoimmista finaalitapahtumista.


Juttu on julkaistu Suomen Palloliiton Tampereen piirin Maalipotku-lehdessä 2/2015. Hybridiviestintä Effet vastaa lehden sisällöntuotannosta ja ulkoasusta.

Twitter

Effetin twiittauksia

Palvelumme

Hybridiviestintä Effet palvelee sinua viestintätarpeissasi.

Vakuuta & vaikuta

Vakuuta printtimedialla. Aktivoi digimedialla. Vai päinvastoin? Tarkoitus sanelee välineet ja viestit.

Erotu

Miksi juuri sinun yrityksesi, eikä kilpailija? Kun brändi on kirkas, ei tarvitse selittää.

Kehitä

Resurssit käyttöön tehokkaasti. Uusia ideoita ja toimintamalleja. Suunnitelmallisuutta ja asianhallintaa.

Näytä

Kun kuva kertoo kaiken.
Kun sanat eivät riitä.
Kun look & feel ratkaisee.

Copyright © Effet. Kaikki oikeudet pidätetään.

Brändi- ja verkkoilme: Daddy Finland Oy • Tekninen toteutus: JJ-Net Group Oy.