Vetovastuu vaihtui Varsinais-Suomessa

Klo 08.51 | 04.10.2014
Kiinteistöliitto Varsinais-Suomen toiminnanjohtaja Kaisa Leiwo on nimitetty Isännöintiliiton johtajaksi. Kiinteistöliitto Varsinais-Suomen uutena toiminnanjohtajana aloitti 1.12.2014 tradenomi Juuso Kallio, 31.

Kallio on toiminut lähes kymmenen vuotta Turun Keilailuliiton toiminnanjohtajana eli hänellä on vankka kokemus järjestötyöstä. Uuteen tehtäväänsä hän tarttuu innostuneena ja myöntää, että opittavaa on vielä paljon.

– Minulla on vakaa aikomus kehittyä kiinteistöalan ammattilaiseksi. Lähden kiinteistöalan koulutuksiin hakemaan lisää tietoa ja aion myös opiskella ylemmän AMK-tutkinnon. Lopputyöhön löytyy tämän tehtävän myötä varmasti aiheita.

Isännöitsijöille pätevöitymisjärjestelmä

Kaisa Leiwon aikakaudella Kiinteistöliitto Varsinais-Suomesta on kehittynyt entistä vahvemmin asiantuntijaorganisaatio. Tästä ovat osoituksena oman lakimiehen ja talousasiantuntijan palkkaaminen.

– Meillä on ollut todella hyvä tekemisen meininki, ja jäsenmäärä on kasvanut 1300:sta nykyiseen noin 2000:een jäseneen. Olen tykännyt työstäni todella paljon, Kaisa Leiwo sanoo.

Isännöintiliiton johtajana hänen vastuullaan on muun muassa isännöitsijöiden pätevyyksien ja koulutuksen kehittäminen. Isännöinnin Auktorisointiyhdistys ISA on luopunut henkilöauktorisoinneista ja auditoi nyt pelkästään isännöintiyhteisöjä.

– Kentältä on tullut palautetta, että yksittäisillä isännöitijöilläkin pitää olla joku tapa osoittaa pätevyytensä. Alalle tuleville on tarkoitus luoda selkeä kehityspolku isännöitsijän vaativaan tehtävään, Leiwo kertoo.

Pätevöitymisjärjestelmän kehittäminen on vasta alkumetreillä. Ensimmäisten pätevyyksien pitäisi olla haettavissa vuoden 2015 lopussa.

Koko juttu on luettavissa Varsinais-Suomen, Rauman ja Satakunnan kiinteistöyhdistysten julkaiseman Lounais-Suomen Kiinteistöviestin numerosta 4/2014. Hybridiviestintä Effet vastaa lehden sisällöntuotannosta ja ulkoasusta.

Twitter

Effetin twiittauksia

Palvelumme

Hybridiviestintä Effet palvelee sinua viestintätarpeissasi.

Vakuuta & vaikuta

Vakuuta printtimedialla. Aktivoi digimedialla. Vai päinvastoin? Tarkoitus sanelee välineet ja viestit.

Erotu

Miksi juuri sinun yrityksesi, eikä kilpailija? Kun brändi on kirkas, ei tarvitse selittää.

Kehitä

Resurssit käyttöön tehokkaasti. Uusia ideoita ja toimintamalleja. Suunnitelmallisuutta ja asianhallintaa.

Näytä

Kun kuva kertoo kaiken.
Kun sanat eivät riitä.
Kun look & feel ratkaisee.

Copyright © Effet. Kaikki oikeudet pidätetään.

Brändi- ja verkkoilme: Daddy Finland Oy • Tekninen toteutus: JJ-Net Group Oy.