Jätevesihuolto pelaa moitteetta

Klo 10.46 | 01.10.2016
ROSKALEHTI 2016. Pirkanmaan Jätehuollon omistajakunnat (paitsi Nokia) siirtyvät vuoden 2017 alussa kunnan järjestämään lietteenkuljetukseen. Lainsäädäntö muuttui niin, että sako- ja umpikaivolietteet kuuluvat kunnan vastuulle. Sakokaivot tulee tyhjentää tarvittaessa, mutta vähintään kerran vuodessa, umpikaivot tyhjennetään tarvittaessa.

Seppo Hyttinen ja Kaija Rentto viettävät eläkepäiviään Juupajoen Sahrankylän Mäntylän tilalla. Kunnan viemäröinti päättyy noin parin kilometrin päähän, joten tontille on rakennettu jätevesiä varten saostuskaivo ja imeytyskenttä.

– Järjestelmä on toiminut moitteetta. Tämä on huoleton vaihtoehto, Hyttinen kehuu.

Ruusupuskat pois kaivojen päältä

Tärkein huoltotoimenpide on saostussäiliön tyhjentäminen kaksi kertaa vuodessa. Seppo Hyttinen tilaa tyhjennyksen ja urakoitsija Juha Soikka ajaa pihaan säiliöperävaunua vetävällä traktorilla.

– Juupajoella ei pääsisi autolla joka paikassa niin lähelle kaivoa kuin traktorilla. Jätevesijärjestelmiä rakentaessa olisikin hyvä kiinnittää huomiota säiliöiden sijoituspaikkaan myös tyhjennyksen näkökulmasta, Soikka toivoo.

– Toinen toive on, että kaivojen päälle ei istutettaisi ruusupuskia. Siinä ovat silmät vaarassa, kun kyykistyn piikkien keskelle avaamaan kaivonkantta.

Laskutus on nyt helppoa!

Kun kaivo on tyhjä, Soikka kaivaa taskusta älypuhelimen.

– Teen laskun heti tässä paikan päällä ja tiedot ovat saman tien Pirkanmaan Jätehuollon järjestelmässä. Tämä laskutuksen helppous on yrittäjälle iso asia.

Juha Soikka kävi tyhjentämässä Mäntylän tilan sakokaivon jo vuosia ennen kuin Juupajoen lietetyhjennykset vuonna 2012 siirtyivät Pirkanmaan Jätehuollon vastuulle.

– Ei sitä muutosta ole asiakas muuten huomannut kuin että lasku tulee nyt eri paikasta. Yhtä hyvin on kaikki sujunut, Seppo Hyttinen kommentoi.

Jätevedet käsitellään vastuullisesti

Pirkanmaan Jätehuolto huolehtii, että jätevedet käsitellään vastuullisesti ympäristöä ja terveyttä suojellen.

Juha Soikka ajaa Mäntylästä lähdettyään Korkeakosken pumppaamolle, josta Juupajoen jätevedet pumpataan pitkää siirtoviemäriä pitkin Oriveden jätevedenpuhdistamoon. Huolellinen käsittely varmistaa, että vehreät kulttuurimaisemat voivat hyvin tulevaisuudessakin.


Hybridiviestintä Effet vastaa Roskalehden sisällöntuotannosta ja taitosta. Syyskuussa 2016 ilmestynyt Pirkanmaan Jätehuollon tiedotuslehti jaetaan 256 000 talouteen. Voit lukea lehden myös täällä.

Twitter

Effetin twiittauksia

Palvelumme

Hybridiviestintä Effet palvelee sinua viestintätarpeissasi.

Vakuuta & vaikuta

Vakuuta printtimedialla. Aktivoi digimedialla. Vai päinvastoin? Tarkoitus sanelee välineet ja viestit.

Erotu

Miksi juuri sinun yrityksesi, eikä kilpailija? Kun brändi on kirkas, ei tarvitse selittää.

Kehitä

Resurssit käyttöön tehokkaasti. Uusia ideoita ja toimintamalleja. Suunnitelmallisuutta ja asianhallintaa.

Näytä

Kun kuva kertoo kaiken.
Kun sanat eivät riitä.
Kun look & feel ratkaisee.

Copyright © Effet. Kaikki oikeudet pidätetään.

Brändi- ja verkkoilme: Daddy Finland Oy • Tekninen toteutus: JJ-Net Group Oy.