Ole oma itsesi, niin et jännitä!

Klo 14.04 | 01.12.2015
LÄNSIKONTU JOULUKUU 2015. Näyttelijä, kouluttaja Tuija Piepponen puhui Lännen Isännöintipalvelun asiakaskiinteistöjen hallituksille vuorovaikutuksesta ja esiintymisestä. - Ole selkeä, luonteva, uskottava, läsnä. Pidä ajatus ja tunne hereillä, siitä vastaanottaja tykkää.

Tuija Piepponen rohkaisi hallituksen koulutustilaisuuden osallistujia esiintymään – analysoituaan ensin suomalaisten halun olla mahdollisimman huomaamattomia, värittömiä, hajuttomia ja mauttomia.

– Epävarmuus on universaali asia. Pelkäämme että mokaamme. Mutta mitä sitten jos mokaamme? EI MITÄÄN. Ei pelkoa saa kokonaan pois, mutta sitä voi vähentää sillä, että osaa asiansa ja keskittyy siihen, on tässä ja nyt oma itsensä, jalat maassa ja läsnä itselleen ja vastapelureille.

Piepponen kehotti tarkkailemaan kehonkielen sirkusta, muun muassa eleitä, koska juuri niitä tulkitaan. Hän muistutti, että liike voittaa äänen, ja asiaan liittymätön liike vie huomion siitä, mitä sanotaan.

Suihkuun nukahtaneet

Koulutustilaisuudessa puhunut Howden Finland Oy:n vakuutusmeklari Antero Miikki kertoi, että vuosittain joka kolmannessa kiinteistössä sattuu jokin vahinko.

Vakuutusmielessä erityinen ongelmakenttä on tapaus, jossa asukas on nukahtanut suihkuun lattiakaivon päälle. Tällainen vahinko on nykyisin rajattu pois normaalista kiinteistövakuutuksesta. Muutaman kotivakuutuksenkin sanamuotoa on muutettu. Niihin on kirjattu ehtokohta, jonka mukaan korvauksen saantia rajoittaa, jos ”veden pääsy lattiakaivoon on estetty”.

– Tällaiseen tilanteeseen on toivottu vakuutusturvaa, ja siihen on kehitetty vapaaehtoinen asukasvirhevakuutus. Nyt on mahdollista vakuuttaa asukkaiden aiheuttamat vastuuvahingot kiinteistön rakenteille.

Hallituksen ja taloyhtiön vastuut

Asianajotoimisto Suojanen & Alanen Oy:n asianajaja Pekka Suojanen puhui hallituksen ja taloyhtiön vastuista. Hän käsitteli esimerkkiä, jossa vieras poika ylittää yöllä taloyhtiön pihaa, hyppää pihalla olevaan trampoliiniin, trampoliini kaatuu ja poika loukkaantuu. Jos kaatumisen syy on se, että taloyhtiö on laiminlyönyt trampoliinin huollon ja turvallisuustarkastukset, on hallitus vastuussa.

Vahingonkorvauslain pääperiaate on, että se, joka huolimattomuuttaan aiheuttaa toiselle vahinkoa, on korvausvelvollinen. Huolellisuuden osoittaminen onkin uutuus tuoreessa asunto-osakeyhtiölaissa. 

– Laissa puhutaan tuottamusolettamasta. Se on kimurantti juttu ja tarkoittaa käännettyä todistustaakkaa. Hallituksen ja taloyhtiön pitää pystyä itse osoittamaan, että on toiminut huolellisesti. Todistusaineistona käytetään sopimuksia, huoltopäiväkirjoja ja hallituksen kokouspöytäkirjoja, joten päätökset kannattaa kirjata todella huolellisesti ja sopimukset tehdä aina kirjallisesti.


Juttu on julkaistu Länsikontu 2/2015 -lehdessä, jonka sisällöntuotannosta ja ulkoasusta vastaa Hybridiviestintä Effet. Länsikonnun julkaisija on Lännen Palveluyhtiöt Oy.

Twitter

Effetin twiittauksia

Palvelumme

Hybridiviestintä Effet palvelee sinua viestintätarpeissasi.

Vakuuta & vaikuta

Vakuuta printtimedialla. Aktivoi digimedialla. Vai päinvastoin? Tarkoitus sanelee välineet ja viestit.

Erotu

Miksi juuri sinun yrityksesi, eikä kilpailija? Kun brändi on kirkas, ei tarvitse selittää.

Kehitä

Resurssit käyttöön tehokkaasti. Uusia ideoita ja toimintamalleja. Suunnitelmallisuutta ja asianhallintaa.

Näytä

Kun kuva kertoo kaiken.
Kun sanat eivät riitä.
Kun look & feel ratkaisee.

Copyright © Effet. Kaikki oikeudet pidätetään.

Brändi- ja verkkoilme: Daddy Finland Oy • Tekninen toteutus: JJ-Net Group Oy.